perjantai 12. huhtikuuta 2013




Huhtikuun livbox oli mielenkiintoinen.

Kaikkia olen jo testannut ja totesin, että kaikkia tulee käytettyä. Terveyslähdevesi voi olla kesähelteillä ihan jees ja silmämeikinpuhdistustyynyt reissussa. Mascara vaikutti todella hyvältä ja luomiväritkin ihan mukavilta. Olisinko ostanut näitä itse kaupasta? En todellakaan, mutta olen iloinen että juuri nämä tulivat boxissa :)

tiistai 26. maaliskuuta 2013




Havahduin sunnuntaina siihen, että pääsiäinen on ihan pian. Vähäiset on koristelut, mutta ajattelin ruokapuolta miettiä vähän tarkemmin :) Juustokakkua tmv jälkkäriksi. Täytyykin pyhittää pääsiäinen ulkoilulle ja herkuttelulle, toivottavasti ilmat suosii! Jos ei suosi, niin keskitytään sitten niihin herkkuihin...

(laitoin kukkien suojaksi ensin pienen muovipussin ja kääräisin ne livboxien mukana tulleisiin papereihin).

torstai 14. maaliskuuta 2013

Magisso

Parin viikon aikana olen juonut teetä paljon. Flunssa kävi kylässä, nyt onneksi ollaan jo kunnossa koko sakki. Teen ystävälle hyvä kaveri on magisson tea cup, todella näppärä! Rooibosta juon eniten, välillä jotain muuta. Nytkin edessä höyryää kupillinen forsmanin aavikkokermaa. Paikallisissa kaupoissa on aika kehno valikoima, taidan joutua netistä tilaamaan muutamia eri makuja vaihtelun vuoksi :)

perjantai 8. maaliskuuta 2013


Maaliskuun livbox näytti tältä. Kaikki uusia merkkejä minulle.

Palashampoota olen halunnut kokeilla jo pidemmän aikaa. Silmien rajaukseen on ollut tuote hakusessa, tätä en itse olisi osannut ostaa mutta ehkäpä opettelen nyt käyttämään? Suihkugeelin tuoksu jäi vielä arvoitukseksi, koska armoton flunssa iski minulle ja valitettavasti myös lapsille. Burt's bees käsirasva vaikuttaa hyvältä ja purkki on hauska. Vuohenmaito päivävoide saa näyttää tehonsa, miten toimii pintakuivalla iholla.

Parasta tässä oli, että nämä ovat luonnonkosmetiikkaa. 3kk tilausta on nyt takana. Jatkoinko tilausta? Kyllä. Joka boxin sisältö on ylittänyt reilusti sen hinnan ja tähän täytyy huomioida, mitkä ovat kustannukset tuotteiden lisäksi. Ensin valitaan tuotteet, sitten pakataan ja lopuksi postitetaan. Tämän vuoksi en ymmärrä purnausta, miten paketissa pitäisi olla suurempia pakkauskokoja. Ei livboxin idea kuitenkaan ole jakaa ilmaista kosmetiikkaa.

maanantai 25. helmikuuta 2013


Tässäpä ihanin kangas pitkään aikaan! Hieman tuli tumma kuva tosin. Mukavan erilainen mitä yleensä löytyy. Käpyseltä tämän tilasin. Täytyy pestä ja ommella HETI eikä viidestoista päivä x kuuta.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013


En edes muista millon viimeksi olisin ehtinyt ompelemaan vaatteen. Siskolle ompelin joululahjaksi pienen pussukan, sitä edellistä ompelusta en edes muista. Harmittaa ja toisaalta ärsyttää! Arki on niin täynnä tekemistä, että ei meinaa revetä joka paikkaan. Ehdin kyllä istua netissä, että... Mutta nyt on pakko jo saada ommeltua, lapset on kasvaneet paljon ja esikoinen siirtyy kokoon 122/128 eikä niitä juurikaan löydy. Kankaita sen sijaan on, joten mieluusti niitä nyt hyödyntäis.

Lisäksi ajattelin myydä osan kankaista. Syksyllä naputtelin fb:n kangashamstereihin jonkun reilu 10 kangasta ja pari tuntia niin kaikki oli myyty.

maanantai 18. helmikuuta 2013


Vauvan kanssa ollaan kestoiltu alusta asti. Sisävaippa + villikset.  S-koon mannamaat meni noin 5kg asti (aloitettiin 2,8kg) ja nalle-vaipat menevät vieläkin noin 6kg painosena. S-koon villahousut ovat käymässä juuri pieneksi nyt 2,5kk iässä.

Isompien lasten kanssa olen aloittanut osakestoilun noin 6kk iässä fuzzybunz taskuvaipoilla. Vaippoja oli liian vähän ja imutkin "vähän sinnepäin" -ei liene vaikea arvata miksi se todellakin oli osakestoilua.

Tällä kertaa ostin merkkivaippoja tutultani ja aluksi kestoilimme sen verran kun vaipat riittivät (noin joka toinen päivä kestoilua). Nyt meillä on riittävästi vaippoja ja imuja ja kertsejä eksyy päälle pari viikossa (nekin jotta tulee käytettyä pois pieni 2 koko). Olen jopa uskaltanut laittaa keston yöksi, tarpeeksi vain imuja sisään niin hyvin toimii. Reissukestoilukaan ei tunnu enää extreme-ajatukselta.

Tiivistettynä voisi sanoa, että tärkeintä kestoilussa on avoin mieli, hyvät vaipat ja se, että niitä on tarpeeksi. Käytössä sitten näkee mistä mallista tykkää eniten ja mikä sopii juuri omalle vauvalle.

Pari kertaa on tullut eteen hauska tilanne, kun joku muu on vaihtanut vauvalle vaipan. Eka kerralla tilalle oli laitettu kertsi ja villahousut vaatteiden päälle. Toisella kertaa päälle oli kyllä laitettu sisävaippa mutta edelleen villahousut vaatteiden päälle!

"eihän nyt villahousuja voi laittaa iholle!"
"isosisko kyllä sano miten tätä pitäis laittaa, mutta en oo kyllä tottunu käyttämään villaa ihoa vasten"

Niimpä juuri :) Nimim. aina vain villasukat jalassa.